Turhauttavaa

Mä oon tosissani yrittäny panostaa kouluun. Ihan oikeesti oon. Vaikka en siellä haluais olla, ja tänään kävi selväksi että mua ei sinne haluta.

Ennen lomaa olin kipeenä, en tosissaan voinu liikkua ihmisten ilmoilla. Ei oikein kuulostanu siltä että opettajat sen uskois. Oon kuulemma aloitekyvytön. Ja ties mitä muuta.

En halua mennä kouluu, en todellakaa.

Voinko lopettaa vaa nyt ja jäädä kotiin makaamaan.

-- Dori

Kivoja asioita

Väsyneenä ja pienessä siiderihuurussa selailen hääfoorumeita, kirjotan muistiinpanoja ja mietin.

Mä oon ens kesänä kaaso. Se on jotain mitä en ois ikinä uskonu. Oma perhe kohtelee 12-vuotiaana, tuon toisen perhe ottaa mut tosissaan ja pyytää mua vakavaan tehtävään.

Tai onko se leikkien keksiminen niin vakavaa. En tiiä.

Oli pelottavaa ajaa pimeessä ja sateessa, sydän hakkas tuhatta ja sataa. Onneks vaihdettiin kuskia.

Musta tulee kohta täti, ja toisen kerran kummi. Sitte ehkä valmistun (luultavasti en kuitenkaan...), sitte oonki kaaso. Sitte vaan oon.

Tykkään näistä asioista mitä on tulossa. Tai ehkä vaan oon nyt niin väsyny että ajattelen niin. En voi tietää.

Ehkä haen jääkaapista patonkia, juon vähä lisää siideriä ja jatkan tätä rakkauslaulu-hääfoorumi-iltaa.

-- Dori

Hyvää

On menny ihan kivasti. Poikaystävän sisko menee naimisiin ens kesänä. Musta tulee kaaso. Ja mun pitäis laulaa siellä. Oon saanu yliannostuksen rakkauslauluja, ku oon ettiny sopivaa.

Mietin, että pitäis ehkä laihduttaa. Onneks kesään on paljo aikaa. Näyttäis vaan kivemmalta.

Väsyttää jatkuvasti koko ajan. Haluan että tää loma jatkuu. En jaksa mitään.

-- Dori

Liikaa

On helvetin vaikeeta olla yksin kotona. En osaa mennä nukkumaan, pakostaki ajaudun kuuntelemaan biisejä jotka tuo mieleen paskaa,

Tekee mieli ottaa puhelin ja soittaa niin monelle, kysyä että mikä meni vikaan, miks me ei enää puhuta, miks me ei voida enää ees kattoo toisiamme silmiin.

Ei sillä että kovinkaan monia kehtaisin enää silmiin kattoa. Häpeän liikaa ja pelkään että liian moni tietää mitä kesällä tapahtu ja että liian moni syyttää siitä mua.

Niin. Ehkä se oliki oma vika. Liian paljastava pukeutuminen, liian kännissä, liian tyhmä, liian tyhmä, liian tyhmä.

Hävettää. Vituttaa. Ahdistaa. Varsinki ku se poliisi oli tuttu lapsuudesta, perhetuttu oikeestaan. Ei jumalauta.

Haluan vaan nyt muualle, en kestä olla kotona yksin. Haluan soittaa sinne missä oltiin viikonloppu, mutta tiiän että se jolle haluan puhua ei oo kotona, ja toiselle en osaa sanoo mitään fiksua, vaikka viikonloppuna fiksuja puhuttiinki.

En tiiä. Ei pitäis varmaan avautua näin paljo. Mutta ku ei osaa olla hiljaakaan. Pitäis mennä nukkumaan, pitäis kattoo niitä piirrettyjä jo, mutta ku en voi keskittyä. Ei vaan onnistu.

Tässä vaiheessa tajuaa että ei oo ketään kelle soittaa ku keskellä yötä tulee paha olo. En aijo pilata sen rakkaimman iltaa, ku kerranki se lähti kavereittensa kans ja sai vapaata musta ja tästä paskasta. Mutta haluaisin silti soittaa sen tänne kotiin turvaamaan mua ja nukkumaan mun vieressä.

Ei jeesus kristus.

Oisinpa ees uskovainen niin voisin vaikka rukoilla. Joskus ehkä olin. Kai. Sitte tapahtu liikaa paskaa. Ihan liikaa.

-- Dori

Epäselvänä

Jäätelöä, halpaa kolaa ja suklaata. Niistä koostuu tän maanantai-illan ruoka, lisäks on toki sipsiä. Jee.

Viikonloppu oli ja meni. Meni hyvin ja meni huonosti. Perjantaina juotiin, päädyin pöydän alle istumaan ja pelkäsin kaikkia ja kaikkea. Se meni ohi.

Käytiin baarissaki. Oli ihan kivaa, ainaki paluumatkalla. Mun reppuselkään hypittiin (okei mä käskin, mitäs toinen pelkäs hypätä alas matalalta), pyörittiin nurmikkoa alas ja juteltiin henkeviä, lempimusiikista ja muusta. Oli hassua, viimeinki pääsin tuntemaan yhtä ihmistä vähä syvemmältä.

Pulp Fiction oli semihyvä leffa. Ei lemppariksi noussu kuitenkaa. Mutta kiva se oli, omalla tavallaan.

Pitkästä aikaa yksin kotona, jee. Pitää koittaa selvitä ilman ahistusta, joten ehkä siirryn pikku hiljaa Disney -leffojen pariin. Ja kissojen silittelyn. Tupakkaaki tekis mieli, mutta en tiiä viittiikö tonne pimeeseen lähtee. Pian tulee naapureita vastaan.

Yks asia viikonlopussa vitutti. Ihminen, joka oli kesällä mun tukena erään asian jälkeen, käyttäyty niinku ei olis halunnu ollenkaan olla tekemisissä. Yleensä ollaan kaksistaan pitkäänki juteltu ja puhuttu kaikesta. Ei näköjään enää. Ihan niinku ei kesästä asti ois tuntunu paskalta, että se syyttää itteensä mun jutusta, ja nyt ei ees silmiin katsota. Kiva oli nukkua sohvalla metrin päässä siitä. Perkele.

Pitäis varmaan soittaa ja puhua asiat selviksi. Mutta ku ei vaan viiti. Ei vaan ollenkaan. Vittu.

-- Dori

Samoja kokemuksia

Se että tietää että toinen on kokenut saman.

Pahempana tietenkin. Eikä oo siitä voinu puhua. Mulla on asiat paremmin, niin. Mutta sisällä puristaa ja ahdistaa, varsinkin kun toinen ei tiedä että tiedän. Ahdistaa. Kädet tärisee, oksettaa, hengittäminen on vaikeeta. Ei herranjumala tästä selviä.

Ja kun moni ei tiedä että mä oon kokenu sen saman, ja haluaa puhua sen toisen jutusta mun kanssa. Se on helvettiä. Tekis mieli huutaa että suu kiinni suu kiinni suu kiinni en halua kuunnella, mutta en voi. Pitää esittää, ettei asia kosketa muuten ku että ystävää on sattunut ja pahasti.

Haluaisin vaan jäädä koko ajan kotiin. Taas tulee se pelko, joka oli aiemmin. En uskalla yksin viedä edes roskia. Haluaisin pysyä täällä neljän seinän sisälläja viettää aikaa Netflixissä ajattelematta mitään.

Mutta pitää olla vahva, pitää näyttää että mulla asia on jo "menneen talven lumia". Ja päivääkään ei mee ilman että ajattelisin sitä. Mutta ihmiset on unohtanu jo. Ei jaksa kovin kauan kiinnostaa, varsinkaan ku toisen tapaus tulee yllättäin ilmi, ja se toinen on pitäny sitä sisällään vuosia. En oo katkera, en, mutta ahdistaa. En halua puhua asiasta kenenkään kans, haluaisin vaan että joku halais ja sanois että on ok itkee ja käpertyä peiton alle. Nii.

-- Dori

Liikaa

Vituttaa.

Yhtäkkiä vanhoja asioita (onko muutamia kuukausia sitten tapahtunut asia vanha..) nousee mieleen, alkaa ahdistaa, vituttaa, puristaa vaan kättä nyrkkiin että ei nyt lipsauta sitä ulos suustaan. Poikaystävä on tainnu jo kyllästyä tähän jatkuvaan ahdistukseen ja muuhun. En viitsi sitä häiritä, sitte miettii että mikä mulla on. No mikäköhän. Etköhän jo tiiä.

Ku mikään ei helpota. Haluan vaan nukkua nukkua nukkua. Viikonloppuna pitäis lähtee pois kotoo, en ees muista millon oon viimeks ollu muualla ku kotona yötä. Seki ahistaa. Varsinki ku ne ihmiset tietää mun menneisyydestä. Ja me ei aiota olla selvinpäin. Ja ku se toinen ainaki selvinpäin alkaa muistaa vähä turhan hyvin. Mä en halua muistaa.

Tänään piti olla siivouspäivä. Tultiin kotiin vasta joskus 10 aikaan illalla. Ja sitte siivousta. Vituttaa sekin. Varsinki, ku tuo toinen vaan meni koneelle, sovittiin että yhdessä siivotaan ennen viikonloppua, ja tänään piti olla se päivä. Vittu.

Tekee mieli mennä sänkyyn, mutta kun on yövieras niin ei kehtaa. Tekis mieli vaan mennä peiton alle ja pysyä siellä.

Huomenna on koulua. Jee. En halua. Maanantaina taisin viimeksi käydä, sen jälkeen oon kipuillu ja ollu sairaana.

Tupakkaa menny liikaa, vaikkei oikeestaan ois rahaakaan. Opiskelijana ei kovin leveesti eleile.

Voiku vois vaan pysyä kotona. Voi ku ei tarvis ajatella.

Ehkä viikonloppuna ei ajatukset kulje. Toivottavasti ei.

Vaikka en halua aiheuttaa surua muille enkä ees halua kuolla, ei yksin ajaminen oo mulle hyväksi. En osaa keskittyä siihen ajamiseen. Mietin, että mitä tapahtuis JOS kääntäisin nyt rattia, mitä tapahtuis jos hetkeksi laittaisin silmät kiinni. Siks poikaystävä ajaa. Se ei tosin tiiä näistä jutuista. En oo viittiny kertoo.

Liikaa ajatuksia, tekstistä tuli hyvin tönkkö. Nyt ei oikein luonnistu.

No, ehkä viikonloppu helpottaa. Ja loma. Lomalomaloma.

-- Dori

Aina vaan ei sovi

Joskus se vaatii aikaa että ymmärtää, miten paskaa kohtelua on joutunu sietämään. Ja että miten sinisilmänen on ollu. Ei, en oo ollu narsistin urhi, eikä mua oo petetty. Mä jaksoin kaks vuotta oottaa, että ne tyhjät lupaukset kävis joskus toteen, että mä olisin sopiva. Sitte en enää jaksanukkaa. Sanoin näkemiin.

Se oli yläasteaikaa. Ihastuin tosissani, ihan päästä varpaisiin. Ongelmahan siinä oli se, että ei liikuttu samoissa piireissä. Kuitenki, viestiteltiin päivittäin, joskus nähtiinki. Tosin, alkuvaiheen jälkeen ei enää millään julkisella paikalla. Enemmänki piilossa.

"Mä oon niin huono, mä oon niin ruma" tai "mä oon kyllä niin hyvännäkönen". Näitä lauseita. Joko piti sääliä ja sanoo, että sähän oot komein koko paikkakunnalla, tai myötäillä, että sähän oot pirun hyvännäkönen. Mutta niinä päivinä, ku herra tunsi olevansa komea, se aiheutti mulle pahan olon. "Voisit lähtee lenkille". Ja mähän lähin. Juoksin niin kauan että oksensin, juoksin niin kauan että meinasin pyörtyä. Että riittäisin.

Ei me ikinä oltu pari. Muutaman kerran pussailtiin. Käytiin kyllä yhessä kahvilla, mä olin niillä, tapasin sen vanhemmat, juteltiin yömyöhään. Koulussa vilkuiltiin toisiamme, mutta ei puhuttu. Eihän se sopinu. Tai oikeestaan mä olin se joka en sopinu.

"Jos sä jaksat oottaa, niin sit meistä voi tulla virallisesti jotain."

En tiiä kuinka kauan ois pitäny oottaa. Mä kyllästyin. Vaikka pahaa teki, vaikka itkinki viikon kaks ja sillon tällön edelleen on ikävä, mä lopetin sen. Vuosi välien katkasun jälkeen se laitto viestin, kysy että voitaisko olla kavereita. Ikävöi kuulemma.

Ei meistä mitään kavereita tullu. Haha. Fakta oli se, että se edelleen tarvi mua kohottamaan sen itsetuntoa, mutta mä en enää halunnu olla se joka sen tekee.

Nykyään ei olla väleissä. Ja taitavasti se on onnistunu saamaan muutaman ihmisen lopettamaan mun moikkaamisen. Hassua on se, että niitä paria ihmistä mä kyllä majotin täällä niitten juomareissujen jälkeen ja oon kuunnellu huolia. Nykyään mua ei voi edes moikata.

Taas kuulun siihen "väärään porukkaan". En oo sopiva.

Mutta oikeestaan, vaikka vituttaa, tavallaan ei kiinnosta. Vaikkei kavereita turhan paljoo ookkaan, ehkä mä jo oon sen verran iso tyttö että kestän sen.

-- Dori

Se joka ei osaa kirjottaa hienosti

Mä en osaa kirjottaa "sillee hienosti ja taitavasti", sillä tavalla taiteellisesti, sillä tavalla että se paha olo oikein henkii tekstistä ja että kaikki heti tajuaa että hei, toi ei voi hyvin, sillä on joku vikana.

Mä vaan kirjotan. Satunnaisesti teen kirjottamiseen liittyvää työtäki, joskus kauan sitten pidin blogia, mutta aina innostus lopahti. Niin käy ehkä nytki. Mutta haluan tietää, että mulla on paikka johon voin kirjottaa pään sisällä liikkuvat ajatukset, ne fiksut ja vähemmän fiksut. Päiväkirjaa en tohi kirjottaa, vaikka ei mikään näistä asioista oo niin salainen ettei poikaystävä missään nimessä saa tietää, haluan vaan jotku jutut pitää itsellä. Tää on semmonen, haluan että voin jakaa asiat ilman että tutut tulee tuomitsemaan ja nauramaan.

Kirjotan nimellä Dori. Se kuulostaa kivalta. Tämä Dori yrittää esiintyä fiksusti, yrittää selittää asiat ymmärrettävästi, yrittää avautua elämästään sen verran ku on turvallista.

Välillä Dori saattaa kirjottaa muka-taiteellisesti, laittaa niitä ihkuja laululyriikoita otsikoiksi ja katkelmiksi tekstin väliin. Välillä Doria vituttaa, välillä surettaa, välillä koko maailma kaatuu päälle. Dori osaa myös olla iloinen, mutta sillon tuskin tuntuu siltä että pitäis avautua. Eli silloin tulee tekstiä ku elämä potkii päähän ja tekee mieli potkia muita ihmisiä päähän.

Dori pelkää ja vihaa ihmisiä, mutta myös rakastaa ja pitää ihmisistä kovin paljo. Dori sairastelee turhan paljo, opiskelu vituttaa ja tulevaisuus ahdistaa. 

Sellasta. Menneisyydessä on asioita jotka vaikuttaa tämän päivän elämään, muunmuassa läheisriippuvaisuus joka alko kun isä otti ja lähti toisen naisen matkaan, tosin sain vasta vähän aikaa sitte tietää että jo sillon se alko, ku isä päätti että se noita on parempi ku äiti, Haha, noita sai kyllä luudasta myöhemmin. Isä siis kuuluu elämään, mutta jätti jäljet ku jätti yhteisen kodin.

Kissarakkaus on hurjaa, kissat on niitä jotka lohduttaa aina. Ne vie suuren osan sydämestä.

Päihteet on jees ja tupakointi jatkuva pahe jonka lopettaminen on mahdottomuustehtävä. Tosin sillon pärjää ilman savukkeita jos on nuuskaa saatavilla, mutta Ruotsiin on turhan pitkä matka. 

Kyttään ihmisiä ja joskus tutustun. Tosin netissä tutustuminen ei kuulu vahvuuksiin, tosin en osaa kyllä kasvokkainkaan ihmisille puhua. Mutta uudet ihmiset on jees, Mutta ikävä kyllä oon ehkä maailman huonoin pitämään yhteyttä kavereihin, joten shiit.

Joten niin. Tällänen on Dori.