Liikaa

On helvetin vaikeeta olla yksin kotona. En osaa mennä nukkumaan, pakostaki ajaudun kuuntelemaan biisejä jotka tuo mieleen paskaa,

Tekee mieli ottaa puhelin ja soittaa niin monelle, kysyä että mikä meni vikaan, miks me ei enää puhuta, miks me ei voida enää ees kattoo toisiamme silmiin.

Ei sillä että kovinkaan monia kehtaisin enää silmiin kattoa. Häpeän liikaa ja pelkään että liian moni tietää mitä kesällä tapahtu ja että liian moni syyttää siitä mua.

Niin. Ehkä se oliki oma vika. Liian paljastava pukeutuminen, liian kännissä, liian tyhmä, liian tyhmä, liian tyhmä.

Hävettää. Vituttaa. Ahdistaa. Varsinki ku se poliisi oli tuttu lapsuudesta, perhetuttu oikeestaan. Ei jumalauta.

Haluan vaan nyt muualle, en kestä olla kotona yksin. Haluan soittaa sinne missä oltiin viikonloppu, mutta tiiän että se jolle haluan puhua ei oo kotona, ja toiselle en osaa sanoo mitään fiksua, vaikka viikonloppuna fiksuja puhuttiinki.

En tiiä. Ei pitäis varmaan avautua näin paljo. Mutta ku ei osaa olla hiljaakaan. Pitäis mennä nukkumaan, pitäis kattoo niitä piirrettyjä jo, mutta ku en voi keskittyä. Ei vaan onnistu.

Tässä vaiheessa tajuaa että ei oo ketään kelle soittaa ku keskellä yötä tulee paha olo. En aijo pilata sen rakkaimman iltaa, ku kerranki se lähti kavereittensa kans ja sai vapaata musta ja tästä paskasta. Mutta haluaisin silti soittaa sen tänne kotiin turvaamaan mua ja nukkumaan mun vieressä.

Ei jeesus kristus.

Oisinpa ees uskovainen niin voisin vaikka rukoilla. Joskus ehkä olin. Kai. Sitte tapahtu liikaa paskaa. Ihan liikaa.

-- Dori